sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ensimmäinen ajatus häistä

Kerrotaan aluksi hieman meistä. Olemme molemmat kohta 30- vuotta täyttäviä naisia. Tapasimme 15.2.2015 ja siitä alkaen meidän yhteinen taipaleemme on ollut täynnä tapahtumia, onneksi suurimmat osat tapahtumisesta ovat olleet ihania. Asustelemme yhdessä lastemme kanssa pääkaupunkiseudulla.






Vaikka ensitapaamisestamme ei ole edes vuotta aikaa, ajatus häistä selveni jo hyvin nopeasti, sillä kihloihin menimme jo 10.4.2015, kun ensitapaamisesta oli kulunut aikaa vain vajaa 2 kuukautta. Vähän sen jälkeen alettiinkin jo kovasti miettimään häitä ja millaiset niistä tulisi.


Ainoana tiedettiin silloin, että häät tulevat olemaan vuonna 2017, kun tasa-arvoinen avioliittolaki astuu Suomessa voimaan. Onneksi Suomi alkaa jo kohta olemaan edes vähän tasa-arvoinen erilaisuutta kohtaan, pienin askelin mennään, mutta oikeaan suuntaan.


Pitkään pohdittiin, uskalletaanko näin lyhyen suhteen alussa jo kertoa ihmiselle naimisiin menosta, oli muutamia ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että parissa vuodessa ehtii tapahtua niin paljon, että kannattaako vielä mitään suunnitella. Oli myös niitä ihmisiä, jotka olivat heti innoissaan meidän puolestamme.


Ajatus hääpaikasta oli Emmin idea, ihanasti hän otti Minnan huomioon, sillä hääpaikaksi valikoitui Suomenlinna, syynä tähän paikan valintaan oli meren läheisyys ja lyhyt matka jalkavaivaisille sukulaisille. Onhan Suomenlinna yksi hienoimmista paikoista järjestää häät, varsinkin kesäaikaan, joten miten onnellinen voikaan olla, kun on saamassa ihanimman vaimon, mitä maa päällään kantaa ja vielä ihanimmassa paikassa mitä voi vaan ajatella.






Mikäli haluat lukea tai kommentoida meidän tohelluksia ja sattumuksia häiden suunnittelun varrelta aina häihin asti, toivomme, että viihdyt matkassamme.








2 kommenttia:

  1. Mä alan seurata tätä blogia :) Ihanaa, että te uskallatte avoimesti näyttää tunteenne vaikka jotkut idiootit onkin sitä mieltä, että niillä on muka joku oikeus määrätä ketä saa rakastaa ja ketä ei.

    VastaaPoista
  2. kiitos ihanasta kommentista. On hienoa, että saa olla oma itsensä ilman pelkoa muiden ajatuksista. <3

    VastaaPoista