sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Maailman parhaat kaasot!

Halusimme ottaa nyt pienen hetken, kiittääksemme kaasojamme. Nyt kun päätimme siirtää häitä parilla vuodella, oli meille aika vaikea paikka ilmoittaa siitä kaasoille. Lähinnä pelotti se, että suostuvatko kaikki vielä kaasoiksemme kahdenvuoden kuluttua. Iloksemme kaikki vastasivat myöntävästi!

Olemme saaneet kaasoiltamme paljon tukea tähän mennessä tehtyihin päätöksiin ja ongelmiin, joita olemme matkan varrella erinäisistä syistä kohdanneet.

Välillä sitä epäilee ovatko kaikki ystävät elämässä niitä oikeita, mutta näistä neljästä täytyy sanoa, että kaikki ovat ehdottomasti luottamuksen arvoisia, heitä kaikkia voi kutsua tosiystäviksi- Sellaisia on harvassa ja me olemme onnekkaita, kun olemme tällaiset ihmiset elämäämme löytäneet.

Tätä kaikkea vahvistaa se, että kun olimme ilmoittaneet häiden siirrosta ja molemmilla meillä oli mieli vähän maassa asian takia, tuli illalla viestiä yhteiseen messenger-ryhmäämme:
"Me tuossa kaasojen kanssa suunniteltiin, että nyt kesällä pidettäisiin sellainen teidän piristysviikonloppu ❤ ku ei saatu niitä häitä kesälle ❤ ja oltiin kaikki sitä mieltä, että kaikki saa osallistua suunnitteluun."

Molemmille meistä pääsi itku, miten voikaan olla tuollaisia ihmisiä, jotka ajattelevat toisia noin, piristävät kun kaipaamme piristystä ja kuuntelevat kun meillä on huolia.

Kiitos kuuluu teille kaikille neljälle! Olette meille tärkeitä ja me rakastetaan teitä ❤❤❤


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Nyt se löytyi!


Pitkään on tätä ihanuutta tai siis ei ihan juuri tätä yksilöä, mutta sellaista yksilöä, joka sytyttäisi rakkauden ja jota kelpaisi pitää sormessa loppuelämän! Eli tänään vihdoin löysimme Minnalle sormuksen; Pandoran nauhasormus ruusukultaisena.

Sattumalta Emmi bongasi Vantaan alueen fb-kirppikseltä myynti-ilmoituksen käyttämättömästä sormuksesta ja hetken mielijohteesta näytti kuvaa Minnalle. Minna tykästyi sormukseen ja myyjän kanssa sovittiin sormuksen sovituksesta iltapäivälle. Kun Minna sai sormuksen sovitukseen, hymy levisi korvasta korvaan ja silmät alkoivat loistamaan. Tämä se on! Sopiva, ihana ja täysin erilainen kuin mitä aiemmin Minna on etsinyt.

Nyt on Minna koko loppuillan istunut sohvalla ja ihastellut sormusta vasemmassa nimettömässä. Emmin mielestä sormuksessa on yksi miinus; sormuksen leveyden takia sormeen ei mahdu kuin yksi sormus, mutta pääasia, että Minna rakastaa sormustaan.