torstai 4. elokuuta 2016

Kun hankinnat häihin ei suju suunnitellusti eli ensimmäinen HÄÄKRIISI

Aina ei elämässä mene kaikki kuten suunnittelee, tämä pätee myös häiden järjestämiseen. Meillä tämä todettiin harmistuksen ja naurujen saattelemana.

Emmi ajatteli ruokatauolla töissä, ihan äkkiä, tilata meistä valokuvia häihin kehystettäväksi, tavallaan "meidän matkamme tähän". Tilaus onnistui ja valokuvia odoteltiin saapuvaksi. Saapuivathan ne; kahta eri kuvaa (tarkoitus oli tilata 5 eri kuvaa), kumpaakin kahdeksan kappaletta. Ei ihan siis sujunut tilaus kuin Strömsössä ja tälle nauromme monta minuuttia :) Täytyy tehdä uusi tilaus ja toivoa, että nyt onnistuisi kuten suunniteltu.





Emmi löysi Facebookin kirpparilta ihanan sateenkaarenvärisen pikkulaukun, joka olisi sopinut häihin, sopi ostosta ja maksoi laukun. MUTTA, kun maksu oli suoritettu, ilmoitti myyjä, ettei haluakaan myydä laukkua, sillä haluaa pitää sen muistona omista häistään. Harmitus oli suuri, sillä Emmi oli ehtinyt rakastua laukkuun. Onneksi myyjä palautti rahat.

Jos joku tietää nättiä, pientä sateenkaarenväristä laukkua myynnissä jossain, saa vinkata! On selattu Wish ja Etsy jo, eikä mielestä löydy. Kohta ei oo Emmillä käsilaukkua ollenkaan, jos mieleistä ei löydy ja kaasot saa kantaa kaikki tarvittavat meikit tms tavarat.

PS. Laukun myötä Emmistä taisi löytyä pieni bridezillan poikanen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti